Heippa kaikille - pitkästä aikaa! :)
Huhhuh,
mistähän sitä aloittaisi? En ole tosiaan jaksanut oikein tulla postailemaan, lähinnä henkilökohtaisista syistä. Viimeksi kirjoittelin ennen koeviikkoa ja sen jälkeen musta ei olekaan kuulunut mitään.
Koeviikko meni oikeastaan täysin penkin alle, sillä keskiviikkona tulin 39 asteen kuumeeseen. Kolme päivää kuume pysyi samassa, käväistiin lääkärissä, sain antibiootit ja niiden voimalla kävin tekemässä maanantain kokeen, kunnes kuume nousi taas korkealle. Joten, taas oltiin samassa pisteessä! Ei auttanut kuin vaan lepäillä kotona ja siinä samalla skippasin myös projektiviikon.
Pari koetta mulla jäi tosiaan tekemättä, jotka käyn tekemässä tällä viikolla myöhemmin.
Mutta, kuume on nyt selätetty aikoja sitten ja kouluun palailin uuden jakson myötä. Viimeinen jakso siis on startannut ja pääsiäislomakin alkaa olla jo lopuillaan. Tämä loma tuli kyllä niin tarpeeseen ja juuri täydelliseen aikaan!
Kuten aiemmin jo kerroin, että en ole oikein jaksanut tulla postailemaan, niin oon ollut välillä aika väsynyt. Tässä lähi viikkoina on tullut rampattua verikokeissa ties kuinka monta kertaa - ei taida riittää edes sormien määrä laskemaan, mutta syy on ainakin selvinnyt. En nyt lähde tätä sen kummemmin avaamaan täällä blogissa, mutta elossa kuitenkin ollaan! :)
Toivottavasti teilläkin on ollut rentouttava ja mukava loma!
- Julia