Apua, tämä taitaakin olla viimeinen postaus vuoden 2012 puolella!
Mutta juuu, joulu sujui meilläpäin tosi kivasti. Saunottiin, syötiin hyvin ja illemmalla avattiin lahjat. Lämmintä glögiä on myös tullut juotua. Ja eipäs unohdeta sitä joka vuotista lumiukkoa tai joulupukin kuumalinjaa, eihän? :D
Jouluna tuli myös valvottua aikalailla, samoin näinä muinakin päivinä. Mutta, mikäs se loma on, jos ei valvota tai nukuta pitkään. Itellä ainakin tuo nukkuminen myöhään luonnistuu paremmin kuin hyvin!
Laitoinkin tuohon ylös muutamia joululahjoja. Noiden lisäksi sain huivin, rahaa, toisen mukin, korurasian ja tietenkin suklaata! Perjantaina kävin kaupungilla ja oli ihan mukavasti muitakin ihmisiä, perus ruuhkat joulun jälkeen. Mukaan ei tarttunut muuta kuin neule Vero Modasta. En viitsinyt ihan kaikkea kuluttaa lahjakortilta! ;)
Muuten päivät ovat kuluneet rentoutuessa, telkkaria katsoessa, syödessä viimeisiä pipareita ja juodessa ihanaa glögiä ja nukkuessa - tottakai.
Huomenna vietetäänkin jo uutta vuotta! Herranjestas, kun aika menee nopeeta. Mihin tämäkin vuosi katosi? Hyvää uutta vuotta siis kaikille jo näin ennakkoon! :)
~ Julia.